5. helmikuuta 2010

New Born Baby



Muutama ystävä on tässä jo ehtinyt saamaan lapsia, joten on pitänyt kunnostautua myös vauvakorttien tiimoilta. Tähän auttaa suuresti söpö leimakuva vanhoista vaunuista, jonka voi halutessaan värittää tai jättää sellaisekseen. Tässä kolme esimerkkiä tehdyistä onnittelukorteista. Kaikissa korteissa yleiskiinnitykseen on käytetty 2-puolista teippiä ja pohjalta löytyy aiheeseen sopivaa kuviopaperia. Ensimmäisessä kortissa apila ja vaunukuva on kiinnitetty 3D-tarran avulla, ja "It's A Girl" -kuva on valmis 3D-tarra. Iso neliö helmiäissävyistä kartonkia, jonka päällä vaaleanpunaista mulperipaperia revityillä reunoilla. Apila samaa helmiäiskartonkia kuin neliö, ja neliön päällä rusetti vaaleanpunaisesta satiininauhasta. Kakkoskortti pienen pojan vanhemmille samalla tekniikalla mutta ilman 3Dtä. Sininen kukka on kiinnitetty haaraniitillä. Kolmas kortti jälleen pienen prinsessan vanhemmille, myöskin melko samalla tekniikalla. Punasävyinen kerroskukka kiinnitetty haaraniityillä. Näemmä ainakin vauvaonnittelujen kohdalla on jo pientä kaavoihin kangistumista havaittavissa. ;)

Ps. Kuvatkin on tästä lähtien vähän miellyttävämmän kokoisia, jos haluaa niitä tarkastella suuremmassa koossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti